Yksi pitkään muhinut hankkeeni on viimein liikahtanut eteenpäin; vuosi sitten rekisteröimäni Kulttuuriarviot.fi -domain on päässyt käyttöön.
Kirjoitan sivustolle teattereista, oopperoista, musikaaleista, kirjoista, näyttelyistä ja museoista, lähinnä suomalaisesta tuotannosta Suomessa, mutta satunnaisemmin myös esimerkiksi näyttelyistä maailmalla.
Suomen teattereista Helsingin kaupunginteatteri sekä myös Kansallisteatteri ovat minulle läheisimmät; opiskeluaikanani 1990-luvulla kävin katsomassa useiden vuosien ajan jokaikisen näiden teattereiden esityksen. Olen arkistoinut kaikkien näkemieni tuotantojen käsiohjelmat ja niitä selaamalla löytyisi useita yllättäjiä ja suosikkeja.
Kansallisteatterissa vuonna 1994 esitetty Tony Kushnerin Angels in America on jäänyt mieleeni yhtenä vaikuttavimmista 1990-luvun teatterielämyksistä.Helsingin Kaupunginteatterin Kallion Kimallus -laulunäytelmä on myös jäänyt kestokimaltamaan muistoihini.
Oopperan maailmaan tutustuin syvällisemmin hieman myöhemmin 90-luvulla ja innostuin katsomaan useana vuonna kaikki produktiot. Uuden oopperatalon tekniikka mahdollistaa häkellyttävän vaikuttavat näyttämöratkaisut tehosteineen. Monista suosikeistani Kansallisoopperassa vuonna 1996 kantaesitetty Kalevi Ahon Hyönteiselämää on yksi niistä oopperoista, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä uudelleen.
Tavoitteenani ja haaveenani on, että uuden sivustoni ”velvoittamana” saan raivatuksi enemmän aikaa kirjojen lukemiselle sekä erityisesti oopperassa ja teatterissa käymiselle.
Kulttuuriarviot.fi-sivuston kirjat -kategoriaan on jonossa monta kirjaa, mutta odotan mielenkiinnolla myös Pelle Miljoonan uusinta, syyskuun puolivälissä julkaistavaa romaania Jumala kuoli Al Rezassa (Like). Teos on rock- ja punklegendan 14. romaani.
Kaiken kirjoittamisen lomassa yritän jatkuvasti löytää aikaa myös oman esikoistietokirjani kirjoittamiseen. Palmu ja tähti – suomalaisjournalistin arkea arabimaissa -tietokirjalle olen saanut Suomen tietokirjailijat ry:n esikoistietokirja-apurahan. Kirja käsittelee arjen tapahtumien kautta taustalla ihmisten elämässä ja laajemmin yhteiskunnassa vaikuttavia kulttuurisia koodeja, normeja ja rooleja niin Egyptissä kuin kaikissa niissä arabimaissa, joissa olen urani aikana työskennellyt. Mukana ovat Egyptin lisäksi Jordania, Jemen, Syyria, Libya, Tunisia, Omanin sulttaanikunta ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.
Tervetuloa seuraamaan – ja kommentoimaan blogiani, jota minulta on toivottu pitkään sen jälkeen kun blogini Toisin Sanoen-verkkolehdessä loppuivat vuonna 2013. Tavoitteenani on julkaista uusi blogiteksi 2-3 kertaa kuukaudessa. Maantieteellisesti blogieni aiheet rajoittunevat Tellukseen, mutta sisällön suhteen rajana on taivas, kuten unelmillanikin.
Linkki ensimmäiseen tuoreeseen tekstiin Kulttuuriarviot.fi-sivustolla: http://kulttuuriarviot.fi/shrek-elaman-peruskysymysten-aarella/
Kuvassa Anna-Maija Tuokko, Matti Leino ja Jon-Jon Geitel
Kuva © Tapio Vanhatalo
Leave a reply